Niin, eihän tämän pitänyt olla helppoa. Perjantaina tuli sellainen “antaa mennä sadalla ihan mitä vaan” -fiilis. Kun olin autollakin liikenteessä kaupunkiin päin, ei ollut ongelmia toteuttaa projektia. Autossa yksin istuminen on aina ollut sellainen hmm. hankala kohta.. mielellään siinä mussuttaa tylsistyneenä ajaessa kun kukaan ei ole katsomassa ja joka pysähdyspaikassa ovat kaikki herkut tyrkyllä.. Nooh, tämä sitten tietysti lipesi tassusta ihan totaalisesti ja viikonloppuun mahtuikin monen moista. Oli drinksua, varmasti kilon verran suklaa-karkki-jäätelöä, pizzaa, viiniä ja drinksuja, vaaleaa leipää, pastaa, juustoja..  En pysynyt itsekään enää perässä missä mennään..  Varmasti oli nelinkertaiset kalorit normaaliin nähden..

Totaali räjähdys laantui sitten eilisen maanantain mittaan ja tänä aamuna vedin niin tiukan kuurin päälle seuraaviksi pariksi päiväksi, että oksat pois. Rahkaa ja mehukeittoa! Jospa se herättäisi taas kropan haluamaan pois paskaruuasta.

Viikonlopun mässytyksen seurauksena suolisto oli ihan tukossa, vatsaa sattui koko ajan, närästys oli ihan kauheaa ja päätä kivisti. Lihakset ihan voimattomina ja jonkinlainen myrkytysreaktio päällä, siltä se ainakin tuntui. Miksi ihmeessä ihminen haluaa tehdä itselleen tuollaista väkivaltaa. Vähäkalorisemmalla ja kasvispitoisella ruokavaliolla olo on niin hyvä, jotta. Terve, pirteä olo ja kaikki paikat järjestyksessä. Paluu siihen siis taas.

Liikunta on kivasti lisääntynyt. Melkein joka päivä on ollut lenkkiä/kuntopyörää/lihaskuntoharjoitusta. Samalla kyllä lisääntyy ihmeesti syöminenkin..on vedelty suklaapatukaa muun muassa… Noh pääasia, että peruskulutuskalorit pysyvät siinä 1200 paikkeilla, vettä juodaan noin 2l ja että vihreitä menisi ainakin se 600g / päivä.

Alkupaino 118.3, josta 2011 saatu pois 3,2 kg

0. viikko 115.1 kg

1. viikko 111 kg

2. viikko 112 kg

3. viikko

Tuon Ruokapäiväkirjan päivitys eri sivulle raastaa hermojani. Siksi päätinkin, että jätän sen kuitenkin pois ja laittelen tähän pääsivulle aina ajoittain koostetta siitä, missä mennään..

Noh… tässä oli nyt sitten aika paska viikko.. mutta sieltähän se ruusukin versoo.. eli eteenpäin vain otsa vasten tuulta ja  lisää mantraa hokemaan…Tällä kolmannella viikolla täytyy ottaa kiinni kakkosen takapakki…

Ja niin kuin aina, selittelyjä kyllä löytyy…

Alkuviikko meni mallikkaasti, käväistiin jo 110 puolellakin. Loppuviikosta liikuntakin oli kondiksessa. Lauantaina sitten tuli kummitytön synttärit totaaliherkutteluineen… Oli naudan sisäfilepihviä, ihanaa viinikastiketta, pullaa, kakkua, viiniä, shampanjaa…..Yritin tsempata itseäni ennen juhlia hokemalla itselleni, ettei ole pakko ahmia. Voi myös pikkuisen maistella ja nautiskella sadalla… arvatkaa menikö se niin. Samppalasillinen, yksi viini ja sitten mentiinkin ihan täysillä… Onneksi olin varautunut tähän panttaamalla ja aamulla liikkumalla. Kävelin jopa rappuset seitsemänteen kerrokseen kummitytön luo mennessä. Ei tullut täydellistä tuhoa. Noh.. tähän päälle iski sitten se naisellinen turpoaminen ja yht’äkkiä vaaka olikin ihan sekaisin….. Onneksi tiedän, että turpo laskee parin päivän päästä ja päästään taas normaalilukemiin.

Mutta, mutta.. lopputulos vaa-an mukaan oli kuitenkin aika masentava…. viikon työstä kilo lisää. 112kg oli sunnuntain tulos.

Tällä viikolla sitten on taas tuplatyö edessä. Jollain konstilla pitäisi saada 2 kg pois perjantaihin mennessä.

Jos viime viikon kalorit olivat siellä 1200 tienoilla, tällä viikolla täytyy mennä taas alle 1000.

Lisäilen tuonne ruoka/liikuntapäiväkirjaan ehtiessäni täydennystä..

Olo on ollut hyvä. Pientä kaiverrusta vatsassa kylläkin. Yhtään päänsärkyä ei ole ollut! Olen yleensä herkkä sille ja tämän puute onkin mielestäni oikein hyvä merkki.

Liikunta ei ole vieläkään iskenyt päälle sellaisena intona, kuin joskus aikaisemmilla kerroilla. Osuutensa saattaa olla tällä “ihanalla” kelilläkin. 

Tasaista tahtia painellaan. Tällä viikolla kalorimäärä saa olla jo yli 1000/vrk. Normaali kalorintarpeeni näillä mitoilla on noin 2200, eli periaatteessa kilo/viikko -tahti vähintään pitäisi olla. Piiitkä on tie, mutta koetan vain hengitellä rauhallisesti sisään ja ulos ja rentoutua.. mihinkä sitä kiirettä?  Harrastan myös päivittäin mielikuvaharjoituksia rauhallisesta ja tyytyväisestä, hoikemmasta olotilasta. Saatan silitellä itseäni ja kuvitella olevani hoikka ja jäntevä ja vailla kipuja… Jollain kummallisella huuhaa-tavalla se toimii. Kokeilkaapas. Jotenkin hallitsen paremmin itseäni kun kerron itselleni, että pystyn ja teen.

Itseäni motivoidakseni kokosin kuvaseinän ja printtasin sen työpöytäni yhteyteen. Siinä on kaikenlaisia ajatuksia kuvina siitä, mikä tuuppii minua urakassani eteenpäin. Hyvännäköisiä naisenpyllyjä farkuissa, kuvia hevosvaelluksista, vanhempia hoikkia naisia hölkkäämässä, vyötäröllisiä ja vyön kanssa kiristettyjä mekkoja, Englannin kuningatar 85v ratsastamassa ja vuonohevoseni, jonka myin pois, koska tajusin, etten painoni vuoksi raaski moisen selkään kiivetä ikinä, vaikka kuinka tykkäsin herrasta. Katseeni osuu kuvaseinään jokapäivä monta kymmentä kertaa ja saa minut ajattelemaan päämäärää ja asioita, joita voin tehdä sitten kun… Kuten huomaatte, en tavoittele kuuta taivaalta. Ei minusta luuviulua tule ikinä enkä tahdokaan. Ihannepainoni on siinä 68 kilon paikkeilla ja siihen tähtään. Aikarajaa ei ole, mutta toivottavasti korkeintaan pari vuotta.

Katselin myös vuoden sisällä otettuja yökötyskuvia itsestäni.. Tälläinen porsas minusta on tullut. Tiedän, olen ihan tunnistettavissa näissä kuvissa, ei haittaa, oikeastaan parempi niin. Hävettää sitten entistä enemmän jättää projekti kesken. Tässä siis tilanne, mistä haluan pois…tässä muutama kuva. Kokoni on noin 48/50.

Kuten yleensä, aloitan totaalisella kidutuksella saadakseni nesteet minimiin ja valheellisesti kannustettua ja motivoitua itseni hankkeen helppoudesta ja mielekkyydestä. Syön säännöllisesti muutaman tunnin välein ja katson, että saatavilla on aina jotakin kevyttä ja terveellistä. Kaikki hömppäruoka on heivattu talosta ja napa on kiinni selkärangassa. Nälkä on kova ja kroppa huutaa lisää ravintoa. Ruokaohjelmat saavat veden herahtamaan kielelle. Itsekuri on kovimmalla koetuksella kolmantena päivänä, jolloin fyysisesti voi ihan pahoin, heikottaa ja viluttaa ihan tajuttomasti. Siitä kun pääsee ylitse, on taas toivoa ilmassa.

Ensimmäinen viikko meni noin 1000 kalorin tuella (tiedän, vaarallista) vauhdikkaasti ja tuloksena oli peräti -4.1kg

Paino nyt siis 111kg

Työvälineinäni on ruokapäiväkirja, johon merkitsen päivän syömiset, juomiset ja liikkumisen. Tähtään tiettyyn kalorimäärään, vähintään 500g vihreiden syömiseen ja parin litran veden juomiseen joka päivä. Näin alussa en kiinnitä niinkään huomiota liikuntaan. On sen verran viluinen ja nälkäinen olo, että liikunta tulee mukaan myöhemmin. Toki alkuunkin liikun päivittäin kuten aina, mutten lisää ekstroja siihen. Liikkuminen sitä paitsi lisää nälän tunnetta ja sitten taas nälän hallinta vaikeutuu. Päiväkirja hillitsee jonkun verran ja syyllistää myös. Kuten esimerkistä näkyy, täyttä hallintaa ei missään nimessä ole vielä saavutettu.

Tässä esimerkki:

Olen 41-v kohta 42v nainen. Olen ihan lapsesta asti ollut se porukan pullukka, paksukainen, läskipossu, ihramaha, rasvavalas…

Tosiasiassa en ollut ihan noiden nimittelyjen arvoinen. En ollut valtava. Olin vain hieman raskaampi kuin muut ikäiseni. Erilaisuuteni tuli kuitenkin huomatuksi ja sain kuulla siitä niin julmasti kuin vain lapsilta osaa odottaa. Äitini lohdutteli hyvällä ruualla ja itse lohduttelin itseäni karkeilla ja muilla herkuilla. Niistä tuli tosiaan hyvä olo.

Todellinen lihominen tapahtui vasta aikuisiällä, ja sitä on piisannut. Lapsen saanti ei auttanut asiaa.. Kiloja kertyi ja kertyi. Joskus peruutin ja laihdutin, sitten taas repsahdin ahmimaan. On ollut 5-26kg laihdutuksia millä konstilla milloinkin ja aina, ihan aina, ne ovat kaatuneet repsahdukseen. Aiheuttajana stressi, flunssa, masennuskausi…..Mitä milloinkin.

Jo vuosia minulla on ollut haaveena, että saisin vanheta suht terveenä ja jaksaisin edelleen loppuun saakka olla toimiva kokonaisuus. Erityishaaveena, että pystyisin edelleen vanhanakin ratsastamaan. Hevoset ovat sydäntäni lähellä ja nytkin niitä seisoo kaksin kappalein pihamaalla.

40v ikäpyykin ylitettyäni aloin huomaamaan kroppani alkavan rappeutumisen. Ylipaino tottakai lisäsi siihen tuplaten oireilua. Lonkat ja polvet särkivät päivittäin ja sydänkin oli pakahtua aina kun ponnisteli jotain “rankempaa” ylämäkeä pyörällä tai muutamaa nopeaa juoksuaskelta pidempää. Kovat viikkoja kestävät päänsäryt paljastivat magneettikuvauksessa Idiopaattisen interkraniaalisen hypertension eli pseudotumor cerebrin, johon ainoa hoito olisi painonpudotus. Sairaus on ylipainoisen sisäelinrasvan kohottava vaikutus aivojen sisäiselle paineelle, joka aiheuttaa samaa oireilua kuin todellinen aivokasvain ja pahaksi päästessään saattaa sokeuttaa.

Kuten niin usein aina tammikuusta, päätin sitten taas aloittaa elämänmuutokseni. Tällä kertaa päätin valjastaa käyttööni kaiken mahdollisen tuen. Tämä blogi kuuluu niihin. Työvälineinäni ovat Ruoka-liikuntapäiväkirja kalorinlaskemisineen, motivaatiokuvien kerääminen ja katselu, blogin pitäminen ja päivitys vähintään kerran viikossa ja pienet meditaatiohetket, jolloin mielessäni halaan itseäni ja toistelen olevani kaiken sen tuskan arvoinen.

Aloituslukemia:

Pituus 170cm

Ikä 41v

Kuun alussa painoni oli 115.3, mutta koska muutama kuukausi taaksepäin se oli vielä 118,3, pidän sitä, elämäni kauheinta ja korkeinta lukemaa aloituspisteenä.

Aloituspaino: 118.3kg

Pudotus ennen vuodenvaihdetta -3kg

1.1 2012 paino 115.1kg

Madame K